21.7.2018

Gigin kisaviikko

Kulunut viikko on ollut täynnä ohjelmaa, etenkin Gigillä. Tiistaina kävimme OKK:n iltakisoissa, jossa oli agility- ja hyppyrata, perjantaina KAS järjesti kisat Tyrnävällä (2 rataa) ja lauantainakin vielä urakoitiin Tyrnävän kisoissa kaksi rataa. Tiistaina oli lämpötila +32 astetta, aivan liikaa sekä minulle että Gigille. Agiradalla Gigin vauhti oli hukassa (taas) ja radan ulkopuolisiakin tapahtumia piti tarkkailla niin paljon, että otettiin radalta 10 virhepistettä (hypyn ja muurin ohitus) sekä maisemien ihailun vuoksi reilusti yliaikaa. Hyppyradalla vauhtia oli jo hieman paremmin, mutta harmillisesti jarrutin liikaa yhdelle hypylle ennen käännöstä ja Gigi teki siihen kysyvän pysähdyksen että mennäänkö tästä vai ei, siitä 5 vp. Yliaikaa tuli vain 0,23 sekuntia, joten ilman tuota pysähdystä oltaisiin saatu hieno nollatulos, mutta eipä jossittelu enää mitään auta. Molemmilta radoilta tuli kuitenkin luokkavoitto ja päästiin kurvaamaan palkintopöydän kautta kotiin. 

Lähdössä kotiin ruusukkeiden ja Muumikulhojen kanssa

Perjantain ensimmäinen agilityrata meni kohtuullisen hyvin,  nollarata ilman virhepisteitä, mutta 0,55 sekunnin yliajalla. Olipa siinäkin luokanvaihtotulos lähellä. Tällä tuloksella sijoituttiin kisassa toiselle sijalle. Sää oli tiistain tapaan helteinen ja kuumuus näkyi suorituksessa. Toinenkin rata oli agilityrata, siellä epäonni alkoi tuomarin väistämisestä. Jostain syystä tuomari päätti sijoittua putken ja A-esteen väliin (putki meni A:n alta) ja Gigihän sitten ei halunnutkaan putkeen mennä kun siinä putkensuulla seisoi vieras ihminen. Seuraavakaan putki ei sitten neitiä oikein innostanut. Kepeille otettiin aloitus väärältä puolelta ja viimeinen väli jäi suorittamatta. Näiden virheiden korjailussa meni aikaa ja virhepisteitä taisi napsahdella yhteensä 15. Niiden merkitys jäi olemattomaksi koska ihanneaika ylittyi niin paljon, että sen vuoksi suoritus päätyi hylätyksi. 

Uusi mahdollisuus koitti lauantaina. Sää oli pilvinen, mutta edelleen helteinen. Hyppyradalla aloitettiin ja ratavirheetön tuloshan sieltä tuli, mutta se kadonnut vauhti toi virhepisteitä reilun 7 sekunnin verran. Tulos riitti kolmanteen sijaan. Tyrnävän kisojen neljäs ja viimeinen rata oli jälleen agilityrata. Päätin ottaa Gigistä kaiken vauhdin irti ja onneksi neidissä oli vielä puhtia jäljellä. Radalla oli ykkösluokkalaisille melkoisen haastavia kulmia, mutta niistä selvittiin loistavasti. Lopputuloksena nollarata, ihanneajan alitus tuloksella -11,87 sekä tästä seurannut OIVA, eli luokanvaihtoon oikeuttava tulos! Nyt Gigillä on lupa siirtyä kisaamaan kakkosluokassa! Yksi koirakko oli meitä nopeampi, joten tällä suorituksella päästiin käväisemään palkintopallin toisella sijalla. Kokonaisuudessaan ihan mainio aksaviikko, jonka tämän viimeisen radan OIVA kruunasi. Tyytyväinen saa olla koiran suorituksiin, molemmat kun aloitettiin kisauramme vasta kesäkuussa ja nyt heinäkuussa päästään jo siirtymään seuraavaan luokkaan. :) 

Pikkuoravat ovat jatkaneet ulkoilua, syömistä ja nukkumista. Helle verottaa näidenkin pikkumiesten jaksamista joten ulkoilutkin ovat ajoittuneet myöhäiseen iltaan. Molemmilla pojilla on jo oikeatkin nimet olemassa, sekä viralliset nimet että uudet kutsumanimet, mutta jätetäänpä nimiasia johonkin toiseen päivitykseen. Tikuksi ja Takuksi heitä siis vielä tässä kutsumme.


Tiku pitkää nurmikkoa ihmettelemässä

Taku miettii mihin lähtisi

Lopultakin nurmikko leikattu, mutta 
tätä ruohoa olisi niin kiva syödä

Taku istuu...

...ja Taku makaa

Tikukin paikoillaan

Pienet painit on aina välillä paikallaan

Gigillä oli kisojen jälkeen vielä virtaa jahdata Deeaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti