19.3.2019

Näyttelyreissu ja muita pieniä tuloksia

Chip täytti juuri 9 kuukautta ja heti seuraavana päivänä oli Seinäjoella ryhmänäyttely. Poika olisi ollut enemmän passeli vielä pentuluokkaan, mutta kivahan se oli käydä heti iän täytyttyä "oikeassa" kehässä arvosteltavana. Tuloksena reissulta JUN ERI JUK1 Pirjo Aaltosen tuomaroimana. Arvostelun perusteella SA jäi saamatta luultavimmin liikkeiden takia, mutta niitä treenataankin sitten kun ikää tulee lisää. Päälajimme agility jatkuukin nyt jo alkeiskurssilla, jippii! 


Chip 9 kk

Samana päivänä oli Shetlannilammaskoirat ry:n vuosikokous, jossa oli palkittu Vuoden Sheltit. Gigi sijoittui  tässä valtakunnallisessa shelttien Agilitytulokas -kisassa yhdeksänneksi. Tulokaskisaan voi osallistua vaikka pelkästään kolmosluokan tuloksilla, kunhan on kyseisenä vuonna edes kerran kisannut kakkosluokassa. Kolmosluokasta saa luonnollisesti eniten pisteitä. Kesällä kisaamisen aloittaneella Gigillä ei tietenkään vielä ollut kuin 1- ja 2-luokan tuloksia, eikä niitäkään niin monta kuin kisaan olisi saanut ilmoittaa, joten parempaa sijoitusta en edes odottanut. Vuosikokouksessa myönnettiin myös ykkösruusukkeita eri lajeista. Näyttelyiden osalta ykkösruusukkeen saamisen edellytyksenä on kalenterivuoden aikana kolmen ERI-palkinnon saaminen SKL:n virallisissa näyttelyissä, agilityssä vastaavasti tarvitaan kolme 0-tulosta 1., 2. tai 3. luokassa Suomessa pidetyissä virallisissa agilitykilpailuissa. Ykkösruusukkeen voi saada vain kerran. Ykkösruusukkeet tulevat Gigille viime vuodelta sekä näyttelyistä että agilitystä, sitten kunhan yhdistys saa ne toimitettua. Kunpa joskus noita agilitytuloksia saisin muillekin koirilleni. 😊

Niin, ja juoksuja meillä odotellaan edelleen. 😉

4.3.2019

Kevättä kohti

Nyt kun ollaan päästy jo maaliskuulle, niin meillä odotellaan innolla tulevaa kevättä. Ensimmäinen odotuksen aihe on tyttöjen juoksut, joista päästäänkin sitten toivottavasti odottelemaan kasvavia massuja ja tulevia pentuja. Sitä odotellessa hiukkasen treenaillaan koko shelttijengin kanssa, mitäpä muutakaan kuin agilityä. 

Chip on jatkanut syksyllä aloitettua harrastusta agilityyn valmistava kurssi 2:n riveissä, nyt odotellaan jo mahdollista alkeiskurssipaikkaa. Jätkä vaikuttaa toistaiseksi erittäin pätevältä ja oppimiskykyiseltä, sen kanssa on ilo lähteä treeneihin. Silloin kun treenaan useampaa koiraa, on Chipin läsnäolo vähemmän hauskaa, se ei nimittäin ymmärrä lainkaan miksi sen pitäisi odotella kentän reunalla muiden touhutessa. Meteliä siis riittää. 

Deealle ei kevätkaudelle riittänyt kurssipaikkaa Active Dogin riveissä, vuorossa olisi nyt ollut möllivalmennus. Olen kuitenkin käynyt sen kanssa hallilla treenaamassa suunnitelmallisesti ja toistaiseksi saanut muutaman irrallisen ohjatun treeninkin ostettua. Pian aloitamme möllikurssin sitten Avarian Sportdogsin uudella hallilla, kivaa vaihtelua sekin.

Gigi puolestaan treenaa nyt kolmosluokkalaisten valmennusryhmässä Aaltosen Mikon osaavien silmien alla. Hyvissä käsissä ollaan tämän kisatauon aikana ja toivottavasti senkin jälkeen. Ratatreenit ovat sopivasti haastavia, joten uskon että kehitystäkin tapahtuu. 

Viikko sitten oli Pohjois-Suomen Sheltit ry:n vuosikokous, jossa jaettiin palkinnot viime vuoden tuloksista. Vuoden 2017 näyttelypentukisan voittajasta eli Gigistä tuli tällä kertaa Vuoden agilitylupaus 2018. Suunta on siis oikea, ihana Kiikinen. 💖 

Viime viikonloppu vierähti sen sijaan näyttelymaailmassa, kun Chip tutustui ensimmäistä kertaa hotellielämään ja näyttelyhulinaan. Kohteena oli Joensuu KV ja Joensuu NORD -näyttelyt. Ikä riitti vasta pentuluokkaan, mutta siellä pikkumies todettiin suurelta osin shelttiä muistuttavaksi ja kotiintuomisina oli 2 x KP ja 2 x ROP-pentu ruusukkeet pokaalien kera. Arvostelutkin olivat oikein mukavat ja pikkuherran näköiset. 😊



Kotona ei nukuta sängyssä, mutta ensimmäisellä
hotellilomalla voi vähän sängylläkin pötkötellä.

Pikkumies joutui reissun jälkeen kuviin
ensimmäisten pokaaliensa kanssa.