2.2.2021

Odottavissa tunnelmissa

Viime aikoina meillä on odoteltu ahkerasti. Joulun alla odoteltiin Deean juoksujen etenemistä ja astutusreissua. Sen jälkeen alkoi tiineyden ensi merkkien odottelu. Pieniä viitteitä tulevasta olikin näkyvissä, kun viime viikolla suuntasimme eläinlääkäriin tiineysultraan, mutta täyttä varmuutta ei tietenkään ollut. Samalla reissulla päivitettiin Noelin rokotukset kuntoon seuraaviksi kolmeksi vuodeksi. Noel halusi nuorempana ja innokkaampana olla hoidettavana ensimmäisenä ja eläinlääkärin syliin kiivettyään poika saikin hirmuisesti rapsutuksia ja pari rokotepiikkiä kaupan päälle.

Eläinlääkäri totesi jo ennen ultrausta että astutus on onnistunut, mutta pentuja ei kuitenkaan löytynyt monta. Ultran mukaan todennäköinen synnytyksen ajankohta on maaliskuun alussa. Nyt pitäisi karvattomaksi ajellulla massulla pärjätä pakkasissa, kun takkikaan ei koko vatsan aluetta suojaa. Toivotaan siis siedettävän kylmiä talvikelejä helmikuulle. Samalla kertaa kurkattiin ultralla myös Deean sappirakko ja se olikin täydellisen siisti kuten viime kesänä tutkitulla Nemi-emälläänkin. Hienoja uutisia saatiin siltä osin. Jäädään seuraavaksi odottelemaan mikä on tämän kokonaisodotuksen lopputulos ja mitä pentulaatikkoon putkahtaa. 😊


Tämän kuvan ottohetkellä Deea odottelee
etätyöpäivän päättymistä, ei vielä pentuja 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti