Kartiosumulaisten koirakuvioissa on jälleen koittanut tavallinen arki. Agilityharrastukset pyörähtivät käyntiin viime viikolla. Deea aloitti suoraan Active Dogin jatkokurssilta, vaikkei aiempia kursseja olekaan siellä suunnalla käyty. Kirimistä ja ylimääräistä työtä varmasti vaaditaan, että päästään samalle tasolle muiden ryhmässä olevien kanssa. Tokon harrastelu näkyy turhan selvästi tiiviinä katsekontaktina, josta nyt ensimmäiseksi pitäisi päästä eroon. Huoh. Jatkokurssi on kestoltaan vain 10 viikkoa, mutta siinä ajassa käynee jo ilmi onko Deealla minkäänlaista tulevaisuutta agilityn parissa. Jotta vaihtoehdot pysyisivät avoinna, rallytokoakin treenaillaan syyskuussa pienen ratakurssin muodossa.
Gigi puolestaan jatkaa harrastustaan 2-luokan tasoisessa kilpailevien ryhmässä. Ryhmässä kaksi muuta koirakkoa on meille ennestään jo möllivalmennuksesta tuttuja, joten siltä osin kivassa seurassa jatketaan. Kisakalenteri ammottaa toistaiseksi tyhjyyttään, kun en yhtään tiedä miten jalkani kestää juoksemista. Eikä meillä sinne kakkosluokan radoille mikään kiire olekaan, treenaillaan ensin vähän lisää estevarmuutta ja kisataan vasta sitten kun kuviot on kunnossa.
Pissalammikot lattioilla vähenivät, kun Sulo-pentu pakkasi reppunsa ja muutti uuteen kotiinsa. Arki on lähtenyt rullaamaan sielläkin kivasti, reipas poikahan Sulo jo meillä asuessaankin oli. Chip sen sijaan ilmoitti topakasti jäävänsä meille asumaan, poika ei aikonut muuttaa mihinkään. ;) Enkä olisi kyllä päästänytkään, vaikka aiemmin syvästi vannoin, ettei meidän taloudessa enää tule uroksia asustamaan. Tässä pojassa kuitenkin on luonnetta ja moottoria vaikka muille jakaa. Pienet hampaat iskevät lahkeeseen tai pohkeeseen kiinni vähän väliä ja lelut sekä isosiskot saavat kyytiä. Kunhan ikää tulee, joudutaan luultavasti useammankin kerran neuvottelemaan kumpi meistä oikein määrää. Harrastuskaveria tästä huippuluonteisesta pojasta siis toivon ja agilityajatus kytee mielessä tämänkin pikkumiehen tulevaisuuden suunnitelmissa. Annetaan ipanan kuitenkin kasvaa rauhassa ja katsotaan sitten lähdetäänkö sille tielle.
|
Lomalla käytiin moikkaamassa Rippeäkin |
|
Chip tähystelee mökkijärvelle |
|
Mökillä |
|
Sulo lepäilee tutkimusretkiensä välissä, tässä ikää vielä alle 7 viikkoa |
|
Chip samalla mökkireissulla |
|
Sulo <3 |
|
Ihanat pojat kerrankin samassa kuvassa niin, etteivät ole painimassa <3 <3 |
|
Epätoivoinen yhteiskuva, Ripen mielestä paikoillaan istuminen oli ajan haaskausta eikä Nemi taas voinut sietää tungettelevaa poikaansa... |
|
Yritys kuvata seisovaa pentua, Sulo 7 vk. |