15.2.2021

Helmikuu jo voiton puolella

Helmikuu on kulunut tuskastuttavan hitaasti, vaikka touhua onkin riittänyt. Pakkaset ovat jonkin verran rajoittaneet laumamme ulkoiluja, mutta onneksi Gigin ja Noelin agility on jatkunut hallin lämmössä. Noel käy oman alkeiskurssinsa lisäksi erillistä juoksarikurssia (eli tavoitteena radalla puomin suorittaminen kontaktille pysähtymättä, laukan osuessa alastulon kontaktipinnalle) ja sillä saralla puuhaa riittää varmasti pidemmäksikin aikaa. Mutta meillä ei onneksi ole mikään kiire minnekään. 

Deean synnytykseen on vielä pari viikkoa ja kaikki on toistaiseksi sujunut mallikkaasti. Pentukyselyjen tulvassa jouduin valitettavasti jo rajoittamaan yhteydenottoja. Ilmoittelen kyllä pentusivulla, mikäli sopivia koteja ei tunnu löytyvän ja uusia kyselyjä voi taas laittaa tulemaan. Pentulaatikkokin kasattiin hyvissä ajoin valmiiksi onnellista perhetapahtumaa odottamaan. Pakko myöntää, että nyt alkaa jo vähän jännittää. 😊


Lenkkeillessä on hyvä olla talvitakit päällä.
Deean vatsa on erikseen suojattu takin alla olevalla tuubihuivilla.


Pikkuruinen vauvamassu, pari viikkoa tätä vielä kasvatellaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti