12.4.2021

Uusia kokemuksia pennuille

Paikallisessa roskalavaryhmässä tarjottiin lasten pallomerta, ja tartuin välittömästi tarjoukseen. Pystytin lasitetulle terassille pentuaitauksen ja kippasin sinne jätesäkillisen palloja. Pienelle kankaiselle pallomerikehikolle ei pentujen kanssa ollut käyttöä, pennut olisivat kadonneet liian syvälle pallojen sekaan. 

Sitten vain odoteltiin pentujen heräämistä. Leikkipaikka oli oikein mieluinen kaikille pennuille ja hyödynsin sitä myös aikuisten koirien iltaruokintaan. Jokainen sai vuorollaan käydä nuuskuttelemassa nappularuokansa pallojen seasta. 

Aitaus valmiina pentuja varten

Toki palloja piti vähän maistellakin,
pois ei olisi malttanut kukaan tulla

Innokkaat touhuajat

Maanantaina satoi lunta ja päätimme tarjota pennuille tilaisuutta tutustua terassille sataneeseen lumeen. Muutaman kuvan ulkoilusta nappasin kännykällä, hämäriä ja suttuisia otoksia sain. Hauskaa näytti olevan ja hetken päästä piti jo keräillä pennut syliin ja viedä sisälle. Ne kun olisivat lähteneet jo pihalle pidemmälle tutkimusmatkalle. Sisällä lämpimässä taas uni maistui. 😊

Kuva on epätarkka, mutta siitä näkyy Omegan riemu lumesta 🤩

Beta tutki valkoista ihmettä kiinnostuneena 😊

Deea varmisti että pennut pysyvät tallessa ❤️

Delta ulkoilee häntä tötteröllä ❤️

Alfalle tulee kiire siskojen perään, kun näyttää
 että ne karkaavat pihalle 😄


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti