8.7.2019

Maailma avautuu

Pentulaatikoissa tapahtuu monenlaista kehitystä. Nuoremmat pennut ovat nyt kaksiviikkoisia ja vanhemmat kolmeviikkoisia. Kaikilla on silmät auki ja jalat alla, joten tutkimusmatkailu voi nyt toden teolla alkaa. Deean pentue muutti vierashuoneesta olohuoneeseen. Ääniä, liikettä ja valoja on nyt havainnoitavaksi paljon aiempaa enemmän. Porukasta trikkityttö Pipsa on keksinyt oman äänensä ja käyttää sitä haukahteluun. Muut lähinnä murisevat ja ärisevät toisilleen.  

Kolmiviikkoisten ruokailut aloitettiin jauhelihan maistelulla. Pipsa sukelsi suoraan lautaselle ja piti kiirettä että saa varmasti mahdollisimman paljon syötävää itselleen. Paavo sen sijaan nyrpisti nenäänsä tarjotulle herkulle, eikä suostunut maistamaan murustakaan. Lieneekö ollut loukkaantunut aiemmasta matolääkkeen syöttämisestä ja epäluuloisena muisteli että taas on jotain pahanmaksuista kuitenkin tulossa. Onneksi Deea hoitaa pentuja kuten ennenkin ja maitoa riittää kaikkien tarpeisiin. 

Isompien pentulaatikosta on ensimmäisenä päässyt karkaamaan Pertti, joka oletettavasti lähti etsimään ruokaa kun sitä ei laatikkoon ilmestynyt heti Pertin herättyä. Pienempien laatikosta kertaalleen vapauteen on livahtanut Hemmo, vaikka yleensä tuo hyvinsyötetty kaksikko vain nukkuu. Hillan ja Hemmon muutto olohuoneeseen koittaa ensi viikonloppuna, sitten kaikki ovat yhtä aikaa silmien alla eikä laatikosta karkailu haittaa kun ympärille tulee aitaus. 


Pojat uudessa osoitteessa

Koko porukka sulloutuneena yhteen nurkkaan

Paavo miettii

Pertti kuulostelee terävänä

Pipsan huilaustauko

Paavo ja majava 

Tytöt Pipsa ja Peppi

Hemmon haukotus

Hemmo ja Hilla eräänä päivänä


Hilla ja Hemmo jonakin toisena päivänä

Hilla tykkää nukkua kippuralla


Ettei elämä olisi vain pelkkää pentujen pyörittelyä, Chip kävi viikonloppuna ensimmäisissä mätsäreissään. Koska ikää on jo yli vuosi, joutui se pienten aikuisten kehään. Chipillä oli mätsäreissä silminnähden tylsää, onneksi muutama leikkimielinen koira tuli kehän reunalla vastaan ettei tarvinnut tuntikausia vain pönöttää ja odotella. Tuomarilta tuli kommenttia karvattomuudesta, mutta lopputuloksena Chip sijoittui kuitenkin sinisten kehässä kolmanneksi. 

Jos lauantain harrastukset oli tylsiä, niin sunnuntaina sitten korjattiin tilanne osallistumalla agilityepiksiin, nämäkin tietysti olivat Chipille ensimmäiset laatuaan. Alaikäraja kun noihin on 12 kk ja sehän tuli täyteen vasta viime kuussa. Ilmoitin Chipin mölliradalle ja Gigin kisaavien radalle. Chipillä oli virtaa enemmän kuin tarpeeksi ja ensimmäinen yritys meni ihan kaahailuksi. Uusintarata meni sitten suunnitelmien mukaan ja suorituksella irtosi voitto. Pikku-ukkeli oli elementissään kun sai vain juosta, hyppiä ja sujahdella putkiin. 

Gigi katseli tuntematonta hallia epäluuloisena jo lähtöpaikalla ja kaikki lähtikin menemään ihan päin honkia. Se lähti hitaasti liikkeelle, ohitti ensimmäisen putken, suoritti kepit varmasti mutta rauhallisesti, lähes pysähtyi puomilla ja teki täydellisen stopin ennen A-estettä. Selvästikin katsoi poikkeavan väristä estettä epäilevästi, että onko oikeasti tarkoitus kiivetä tuonne.  Kun A oli selätetty, loppurata oli ok. Onneksi oli uusinnan mahdollisuus. Toisella kerralla esteet olivat tuttuja ja Gigi sai vauhtia töppösiinsä, käsissäni oli kuin eri koira. Radan ainoa virhe tuli A:lta poistuttaessa kun vauhtia oli niin paljon että alastulokontakti jäi osumatta. Mutta Gigin aika oli kuitenkin luokan nopein (hämmästyttävää!) ja tuon vitosen vuoksi sijoitus putosi kolmanneksi. Kotiintuomisina meillä oli herkkuja ja leluja sekä reilusti iloista mieltä. Huippumukava epistelyreissu. 


Mätsärikävijä Chip

Sunnuntai-iltana kuvailin Nemin kaksiviikkoiset pennut. Yritys valokuvata niitä ennen ruokahetkeä oli surkea, kumpikaan ei pysynyt sekuntiakaan paikoillaan. Sitten kun massut oli maitoa pullollaan, pennut olivat rauhallisempia, mutta Hemmo jopa liiankin rauhallinen kun ei meinannut hereillä pysyä. Tässä pari otosta kuitenkin. 


Hilla 2 viikkoa ❤️

Hilla

Hemmo 2 viikkoa ❤️

Hemmolla väsyttää, nyt ei jaksa poseerata


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti