3.6.2019

Sydänääniä

Lapsen ylioppilasjuhlat veivät toukokuun lopulla ajan blogin kirjoittamiselta, mutta nyt se kiire on onnellisesti ohi. 😊 Chipin agilityn alkeiskurssi tuli viime viikolla päätökseen ja pikkujätkä jäi ohjatuista treeneistä kesälomalle. Kesän ajalle saatiin kyllä rutkasti kotiläksyjä, mm. juoksukontaktien treenausta ja suuntakäskyjen opettelua. Toivottavasti syksyllä saadaan taas kurssipaikka, jotta päästään jatkamaan hyvin alkanutta harrastusuraa. Gigi jatkaa treenejä vielä kesäkuun ajan ennen kesälomaa. Viime viikolla se oli selvästi herännyt juoksujen jälkeisestä masennuksestaan, eikä sitä edes tarvinnut hoputtaa radalla lainkaan. Viime aikojen matelu on kiristänyt jo ohjaajankin hermoja, joten otin ilolla vastaan Gigin kirmailun ja laukka-askeleet. Vauhti alkaa siis pikkuhiljaa palailla ja voimme vielä loppuvuodelle miettiä ehkä kisaamistakin, jos vain ohjaajalla uskallus riittää. 

Tiineysrintamalta kuuluu oikein hyvää. Molempien mammakoirien vatsat ovat kivasti pyöristyneet, Deea on menettänyt vyötärönsä ja muuttunut tasapaksuksi hylkeeksi. Sen liikkuminen on jo selvästi vähentynyt ja olo vaikeutunut. Lopputiineyden ajaksi narttujen elämä rauhoitellaan nyt kaikin puolin ja turhaa stressiä pyritään välttämään. Nemi on kasvattanut vatsaansa maltillisemmin, mutta kyllä siitä kuitenkin huomaa, että tiineenä on. Veikkaan sille kuitenkin melko vähäistä pentujen määrää, jos nyt ei yllättävää pullahdusta lähiaikoina ilmene. Deean pennut voivat syntyä jo parin viikon päästä, yllättävän nopeasti nämä viikot ovat kuluneet. Pääsin eilen kuuntelemaan tyttöjen massuja stetoskoopilla, ja kyllähän sieltä pienten sydänten rummutusta kuului. Ihana ääni! 💓 Laitanpa parit kännykällä napatut vatsakuvat tähän havainnollistamaan tämän hetken tilannetta, jos vaikka muistaisin lähiviikkoina ottaa uusia kuvia vertailukohdaksi.

Nemin vatsa 6 viikkoa astutuksesta,
on siinä vähän pullotusta nähtävissä

Deean vatsa 6,5 viikkoa astutuksesta,
meidän possumassu 💕

Mammanpötkylä joutuu jo hakemaan mukavaa
asentoa, vatsa selvästikin jo painaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti